"Kun olen Mallun luona kylässä, alan imettää hänen pehmoeläimiään.
- Siun pittää tehä jotaki tuolle asialle,
hän sanoo."
 
Kertomus mustasta ajanjaksosta, jolloin tunnetun kirjailijan huumorintaju oli kadota.
 
Sivumäärä: 232 sivua
Ulkoasu: Kovakantinen, käteensopivan paksu. Kansi on vaaleansininen, jossa on valkoista ja mustaa tekstiä ja kuvana vauvojen hymyhelistin, jossa hymy onkin surunaama. Houkutteleva, kertoo olennaisesti jo kirjan sisällöstä.
Kategoria: Kotimainen tositapahtumiin perustuva kertomus
 
Vaellellessani kirjastossa törmäsin ihan vahingossa tähän opukseen, kun olin etsimässä toista Anna-Leena Härkösen teosta (Loppuunkäsitelty). Olin aiemmin lukenut lehdestä tämän kirjan arvosteluja ja mielenkiintoni oli syttynyt jo aikapäiviä sitten. Kuitenkin olin täysin unohtanut tämän olemassaolon, mutta osuessaan kohdalleni ei sillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä mukaani.
 
Jo alusta asti kirja koukutti täysin. Härkösen tyyli kirjoittaa on selkää ja yksinkertaista, joten ei tarvitse paljoakaan ajatella, jotta ymmärtää kirjan sisällön. Kuvittelin, että minulla saattaa tulla vaikeuksia samaistua kirjan henkilöihin, koska kuitenkin teos kertoo raskauden aikaisesta ja jälkeisestä masennuksesta, ja näin ollen omassa elämäntilanteessani, joka on varsin poikkeava, minun olisi vaikeaa löytää oikeaa taajuutta. Olin kuitenkin väärässä. Härkönen tekee varsin selväksi jokaisen yksityiskohtaisen tunteen, eikä aikaakaan, kun jo itse kuvittelin itseäni keskenmenon saaneeksi kymmenisen vuotta vanhemmaksi naisihmiseksi.
 
Vaikka kirjaan oli helppo samaistua ja koukuttua, jotakin todella ärsyttävää teos pitää sisällään. En tiedä, johtuuko se Härkösen tavasta jatkuvasti tuoda itseään esille "julkisuudenhenkilönä" vai onko masentuneen ihmisen ajatukset yksinkertaisesti vain niin ärsyttävän itseääntoistavia ja hölmöjä? Joka tapauksessa monessa kohti minun teki mieli huutaa kirjan minälle: "Jumalauta nainen, ota nyt itseäs niskasta kiinni ja lopeta toi itsesäälissä kieriskely!"
 
Hyvin paljon pidin kirjassa sen sivujuonesta, eli siitä, miltä tuntuu kirjoittaa ja työstää kirjaa/draamaa/tms. Tavallaan otin ne kohdat itselleni eräänlaisena oppimateriaalina. Kuka nyt paremmin osaisi kertoa kirjan kirjoittamisesta kuin kirjailija itse? Nautin suunnattomasti siitä, että pääsin kurkistamaan Härkösen pään sisälle ja ymmärtämään, ettei kirjoittaminenkaan ole aina helppoa. Vaikka sitä niin yli kaiken rakastaa, haluaisi siitä kuitenkin joskus päästä eroon. Lohduttavaa.
 
Suosittelisin kirjaa erityisesti kaikille. No, ehkä eniten naiset, joilla jollain tasolla on krooninen vauvakuume tai sitten se toinen ääripää, eli omaehtoisesti lapsettomat, voisivat saada tästä eniten irti. Mitä lähempänä teos on omaa elämäntilannetta, sitä paremmin teos tempaa mukanaan. Itse kroonisesta vauvakuumeesta kärsivänä voin kertoa, että kirja herätti kyllä kummasti. Aina ei kaikki mene niin hyvin kuin sitä tässä vaiheessa vielä haaveilee. Ehkä herättää pelkoja, mutta toisaalta tuo haaveisiin realismia.
 
Arvosana: 9+