Catherine ja Heathcliff kasvavat yhteen lapsesta saakka. Kun Catherine kuitenkin päättää naida soveliaamman miehen, heidän rakkautensa ajaa tuhoon heidät itsensä ja kaikki heidän ympärillään.

Humiseva harju on tarina ottopojasta ja kartanon tyttärestä, täyttymättömästä rakkaudesta ja sukupolvien yli ulottuvasta koston kierteestä. Elämän ja kuoleman rajalinjojen ja englantilaisen kartanomiljöön kuvauksessaan se on psykologisen romaanin taidonnäyte ja goottikirjallisuuden klassikko.
 
Sivumäärä: 606 sivua
Ulkoasu: Kovakantinen, jossa irtokansilehdet. Onneksi kyseessä oli päällystetty kirjaston kirja, sillä inhoan irtoavia kansilehtiä. Se vie lukunautinnosta jo puolet. Tumma kansi on tunnelmallinen ja antaa olettaa, että kyseessä on myrskyisän synkkä tarina.
Kategoria: 1800-luvulle sijoittuva kauhuromantiikkaa edustava teos
 
Olin jo kauan halunnut lukea Humisevan harjun. Takanani oli pitkä lista luettuja klassikoita, mukana mm. Emily Brontën sisaren Charlotte Brontën Kotiopettajatteren romaani. Olin hullaantunut 1800-luvulle sijoittuviin rakkaustarinoihin, joissa lopulta prinsessa saa prinssinsä ja niin edelleen. Niinpä tartuin Humisevaan harjuun luullen, että saan jatkaa nautinnollista suloista rakkausromaaniputkeani. 
 
Miten väärässä ihminen, varsinkin paljon kirjoja lukeva, voikaan olla! Luulin tietäväni kaiken romantiikan ajan klassikoista, mutta luettuani muutaman luvun Humisevaa harjua, olin järkyttynyt. Kirja ei vastannut yhtään odotuksiani ja oli hieman pettynyt, mutta jollain omituisella tavalla minua kiinnosti tietää, millaisen kirjan todellisuudessa olenkaan napannut hyllyyni ja ennen kaikkea: miksi ihmeessä tämä on klassikko ja niin kovasti kehuttu teos?
 
Ahmin kirjan muutamassa päivässä aurinkoa ottaessani. Vaikka takapihalla paistaa liian kuumasti aurinko, en voinut lukiessani välttyä vilunväreiltä. Traaginen rakkaustarina, toisinaan hyvinkin kieroutunut, kietoi minut pauloihinsa eikä antanut minulle tilaisuutta keskeyttää lukemista, vaikka hetkittäin niin olisi tehnyt mieli tehdä. Tavallisesti en lue dramaattisia, tai ainakaan tällä tavalla dramaattisia, raakoja tai pelottavia kirjoja, vaan keskityn mielelläni kevyempään puoleen. Siksi kirjan psykologisuus ja armottomuus tekivät minuun pettämättömän vaikutuksen.
 
Tämä on yksi niistä harvoista rakkaustarinoista, joiden päähenkilöön en pysty enkä edes haluaisi samaistua. Catherine on itsekeskeinen ja inhottava ihminen, jonka nahkoihin en mistään hinnasta haluaisi astua. Ärsyttää, miten Brontë on edes kehdannut luoda tällaisen kuvan naisihmisestä! Sympatioitani ei myöskään saa toinen päähenkilö, Heathcliff, joka toisin kuin vaikka Jane Austenin kirjoissa herra Darcy ei koskaan muutu miellyttäväksi mieheksi. Luotaantyöntävyys ja ilkeämielisyys ovat ilmeisesti olleet päällimmäisenä Emily Brontën mielessä hänen luodessaan tarinaansa henkilöitä.
 
Tarinassa ei itsessään ole mitään valittamista. Kerronta on hyvin taidokasta: ansiokkaat takaumat ja satunnaiset nykyaika-kohtaukset punoutuvat onnistuneesti yhteen, eikä asetelma tunnu väkisin väännetyltä. Kirja ehdottomasti koukuttaa ja vaikka kuinka inho kasvaa lukiessa, ei lukemisen lopettaminen tule kuuloonkaan.
 
On vaihteeksi mukavaa lukea toisenlaista kirjallisuutta kuin mihin on tavallisesti tottunut. Sellaisen ajatuksen Humiseva harju jätti minun päähäni. Rakkaustarinoita voi näemmä olla toisenlaisiakin, eikä kaikki aina pääty onnellisesti. Teos särötti rankasti omaa vaaleanpunaista kuvaani rakkausromaaneista, mutta ehkä oli jo aikakin minulle nähdä jotain muutakin. Suosittelin tätä kirjaa erityisesti juuri niille, jotka ovat lukeneet vain onnellisesti päättyviä tarinoita, sillä tällaiset tarinat voivat olla jopa parempia. Lisäksi tämä teos sopii varmasti niille, jotka eivät tykkää hömpästä, mutta kuitenkin rakkaus kiinnostaa. Ja tietysti kaikki, jotka haluavat tietää, miksi tämä teos on klassikko, kannattaa tarttua tähän.
 
Kokonaisarvosana: 9½