"Kaksi mormoninuorukaista saapuu Salt Lake Citystä lähetystyöhön Suomeen. Viikosta toiseen David ja Mark kiertävät polkupyörillään hiljaista pikkukaupunkia, joka hylkii heitä kuin tautia. Tiivis yhteiselämä hiertää, Mark pyrkii kaikessa niskan päälle. Davidilla on takanaan tuskallinen menetys, ja kun usko, toivo ja rakkaus tulevat lihaksi naapurin Emman hahmossa, hauras mieli järkkyy. Millainen Jumala voi määrätä yhden ihmisen kannettavaksi tällaisen syyllisyyden taakan? Kuinka monta kertaa on pyydettävä anteeksi saadakseen luvan rakastaa?
 
Juha Itkosen kirkas kieli ja vangitseva kerronta pakottavat lukemaan eteenpäin. Teos on paitsi moraalifilosofinen sukellus uskon olemukseen ja ihmisyyden ytimeen, myös ikkuna Suomeen. Miltä näyttää pyhän amerikkalaispojan silmin tämä outo, vaitonainen maa, jossa vähän talot ovat etäällä toisistaan ja ovien kanssa on niin perin hankalaa?"
 
Sivumäärä: 295 sivua
Ulkoasu: Kovakantinen tavallinen opus. Mustavalkoisessa kansikuvassa kaksi poikaa pyöräilee poispäin katsojasta, ja luo heti lukijalle odotuksia: teoksessa on jotain synkkää ja ehkä jotain runollistakin. Itse en valinnut kirjaa kansikuvan perusteella ja ensimmäisellä katselukerralla se ei aiheuttanut minussa minkäänlaista reaktiota. Kun kuvaa kuitenkin on hetken katsonut, se alkaa hiljalleen avautua ja koskettaa.
Kategoria: Kotimainen proosa
 
Olin jo pidemmän aikaa halunnut lukea jotain Juha Itkoselta, josta olin kuullut puhuttavan paljon. Niinpä kirjaston hyllystä nappasin mukaan ensimmäisen hänen teoksensa, joka käteen osui. Ja kirjailijan ensimmäinen teoshan tämä nimenomaan on.
 
Alussa oli todella vaikea päästä mukaan tarinaan, vaikka teksti oli helppoa ymmärtää. Lähetystyöntekijöiden elämä tuntuu kaukaiselta, etenkin kun kyseessä on kaksi mormonimiestä. Itkonen kuvailee kuitenkin tarkasti ja asiantuntevasti, ja jäinkin miettimään, kuinka hyvin kirjailija tuntee mormoniyhteisön. Teos sisältää useita kohtia, joissa kerrotaan yksityiskohtia Myöhempien aikojen pyhien liikkeen toiminnasta ja opista. Juuri näihin opillisiin kysymyksiin paneudutaan hyvin monessa kohtaa, ja Itkosen on epäilemättä täytynyt tehdä runsaasti taustatyötä ennen kirjan kirjoittamista. Kertomus etenee varmasti eikä lukijan epävarmuudelle jää sijaa. Itkonen vakuuttaa loistavasti.
 
Vähitellen teos vangitsi todenteolla, kun loppua kohden kaikki juonet ja sivuhenkilöt nivoutuvat yhteen siististi yhdeksi kokonaisuudeksi. Jokainen sivuhenkilö tuntui löytävän paikkansa juonesta eikä mikään käänne tapahtunut ilman loogista perustelua. Uskottavuus - sitä tämä teos huokuu!
 
Ensin en ymmärtänyt ollenkaan, minkä vuoksi teos on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja myöhemmin voittanut Kalevi Jäntin palkinnon, mutta luettuani sitä ääneen siskolleni ymmärsin tekstin poikkeavuuden: tyyli on tajunnanvirtamaista, mutta ei ollenkaan vaikeaselkoista. Virkkeet ovat pitkiä, usein jopa kokonaisen kappaleen ja sivun pituisia. Itkonen on taidokkaasti piilottanut tekstiinsä aukkoja, joiden täyttäminen käy lukijalta kuin itsestään. Tuskin mitään sanotaan rehellisesti suoraan, vaan ennemminkin teoksessa kiteytyy lukijan tulkinnan ilo. Kuitenkaan monitulkintaisuus ei ole sekoittamassa teoksen muuten niin runomaista tunnelmaa.
 
Teos herättää minussa paljon ajatuksia. Keskeisimmät ajatukset liittyvät mitä ilmeisimmin uskonnollisiin näkökulmiin. Opin paljon uutta mormoneista, jos Itkosen tietoihin on uskomista. Ne opit aiheuttivat minussa paljon ajatuksia siitä, millainen Jumala on ja miksi paljon pahaa voi tapahtua yhdelle ihmiselle. Ja tietysti eräs keskeinen kysymys on "Miten he voivat uskoa näin?!" En aiemmin tiennyt juuri mitään tästä liikeestä ja minulla oli ennestään vain hieman negatiivinen kuva heistä. Teos ei mielestäni arvota eikä ota kantaa Myöhempien aikojen pyhien liikkeeseen, vaan ennemminkin yrittää tuoda objektiivisen näkökulman heidän elämäntapaansa. Siinä se onnistuukin hyvin.
 
Teoksessa pureudutaan erityisesti minuuden etsimiseen ja synnin olemukseen. Siinä sivussa käsitellään myös surua ja rankkaa menetystä. Itse koen kuitenkin samaistuneeni eniten päähenkilö Davidin sijasta sivuhenkilöön Emmaan, joka on ei-pyhä tavallinen tyttö. Emman ja Davidin suhteessa on eräs ongelmakohta, jonka tunnistan omista ihmissuhteistani: puhumattomuus. Lukijana minua riepoo se, että heillä on ongelmia, koska he eivät voi puhua toisilleen avoimesti. Kärjistetty salailu ja "en saa tavata sinua tai puhua kanssasi" -mentaliteetti saa lukija kiehumaan raivosta ja samalla huomaamaan oman elämänsä puutteet. Se on eräs asia, jonka teoksesta voi oppia.
 
Suosittelisin kirjaa kaikille kotimaisesta nykykirjallisuudesta pitäville. Jos haluaa todella laajentaa omaa maailmankuvaansa, tämä teos on juuri sitä tarkoitusta varten. Ihan kevyttä lukemista tämä ei ole, mutta tuskin tätä raskaaksikaan voidaan luokitella. Juuri sopivaa joulupäivän lukemista.
 
Arvosana: 8+