"Tämä on sota ja minä olen yhden tytön armeija", Aura päättää.

Äidin tapaturmainen kuolema muuttaa Auran koko maailman. Uudessa koulussa yksinäinen tyttö joutuu silmätikuksi ja alkaa hakea turvaa erilaisista sankarihahmoista: ensin Peppi Pitkätossusta, sitten sodan jumalasta Pallas Athenesta.

Lopulta terroristi Ulrike Meinhofista tulee Auran lohtu ja henkinen äiti. Kunnes hän löytää sielunveljensä Henrin, jota kiinnostavat samat asiat, ja jossa on samaa vihaa kuin hänessä.
 
Sivumäärä: 282 sivua
Ulkoasu: Kovakantinen pokkari (hyvin kummallinen kansi!). Kansi on todella houkutteleva, tumma ja synkän oloinen, teksti on selkeää ja lukujaossa ei ole mitään ihmettelemisen aihetta. Olen vakuuttunut, että jos minä vielä joskus kirjoitan kirjan, se näyttää juuri tältä.
Kategoria: Nuorten kirja, kasvutarina
 
Päädyin lukemaan kirjan äitipuoleni kehotuksesta. Kun sain kirjan käteeni, tiesin heti pitäväni siitä. Lisäksi draamaattisen oloinen takakansi houkutteli kummasti, koska vastikään olen lukenut vain englannin kielistä rakkaushömppää. Kaipasin siis jotain ajatuksia herättävää lukemista - ja sitähän sain.
 
Kirja tempaisi minut mukaansa saman tien. Illalla ennen nukkumaanmenoa ahmin kirjasta ensimmäiset 60 sivua, jonka jälkeen keskittymiseni herpaantui ja oli pakko mennä nukkumaan. Seuraavana aamuna herätessäni ensimmäisenä mielessäni oli Taivaan tuuliin. Himoitsin sen lukemista ja tein kaikkeni, että saisin aikaa sen lukemiselle.
 
Loppujen lopuksi kirjan lukemisessa kesti kolme tuntia. Teksti on helppolukuista ja kirjasta huomaa, että Terhi Rannela on novellisti. Asiat kerrotaan kiehtovasti, mutta kaikki turha liirum laarum on jätetty pois. Tapahtumat etenevät suhteellisen nopeasti, mutta lukija ei missään vaiheessa putoa kärryiltä. Pikemminkin lukija kääntää jo valmiiksi seuraavan sivun, koska teos on todella koukuttava ja ainakin minä halusin koko ajan vain päästä eteenpäin. Lukemista on lähes mahdotonta lopettaa kesken, mutta onneksi kirja on niin nopeasti luettava. Yllätyksetön se ei kuitenkaan ole - päinvastoin.
 
Ajattelemisen aihetta kirja tarjosi juuri niin paljon kuin lukija on siihen valmis panostamaan. Positiivista on, että kirjassa on yksi selkeä juoni ja punainen lanka, eikä sen ympärille Rannela ole kehitellyt yhtään turhaa draamaa. Päähenkilö Auran kohtalo on jo itsessään hyvin vakuuttava - ja ehkä se vakuuttavuus katoaisi, jos sivujuonina olisi muita ongelmia.
 
Teos oli hyvin realistinen. Päähenkilöön oli todella helppo samaistua, vaikka oma äitini on edelleen elossa eikä muutenkaan hänen ongelmansa kosketa minun elämääni. Koulukiusaamisen raadollisuus ei tullut minulle yllätyksenä, ja vaikea ongelma onkin kuvattu mielestäni taidokkaasti. Paikoin kirja sai minut aivan raivon partaalle: miten opettaja voi käyttäytyä noin, käykö näin todellakin oikeassa elämässä? Minusta teos on varsin opettavainen ja se pitäisi luetuttaa ihan jokaisella.
 
Lisäksi minusta on ihanaa, että kirjassa kuvataan asioita myös toisesta näkökulmasta: esimerkiksi Auran ja Heta-opettajan välinen suhde on mielestäni tuotu esille aivan oivallisella tavalla. Siten teos ei jää vain Auran päässä liikkuvaksi ajatusvirraksi, vaan tarinaan tulee kaivattua syvyyttä. Sama vaikutus on, kun kirjassa kerrotaan asioista Auran isän näkökulmasta.
 
Vaikka koko kirja tuntuu aivan mahtavalta, on loppu silti sen todellinen kohokohta. Avoin lopetus on ehdottomasti ainoa toimiva ratkaisu: selkeä päätös saisi tarinan lässähtämään ja kertomus menettäisi tehonsa. Rannela on hienosti saanut nivottua yhteen juonen antamatta sen liikaa rönsyillä ja muodostanut erittäin toimivan kokonaisuuden. 
 
Suosittelisin kirjaa ihan kaikille: isille, äideille, oppilaille, opettajille, rakkaansa menettäneille jne. Vaikka periaatteessa kirja kuuluisi kai nuorten osastolle, ei aikuisillekaan olisi pahitteeksi ottaa tästä kirjasta opikseen.
 
Kokonaisarvosana: 10